Johdatus buddhalaisuuden perususkomuksiin ja -periaatteisiin

Buddhalaisuus on uskonto, joka perustuu Siddhartha Gautaman opetuksiin. Hän syntyi viidennellä vuosisadalla eKr. nykyisessä Nepalissa ja Pohjois-Intiassa. Häntä alettiin kutsua "Buddhaksi", joka tarkoittaa "herännyttä", sen jälkeen kun hän koki syvällisen oivalluksen elämän, kuoleman ja olemassaolon luonteesta. Englanniksi Buddhan sanottiin valaistuneen, vaikka sanskritin kielessä se on "bodhi" tai "bodhi"."herännyt."

Loppuelämänsä ajan Buddha matkusti ja opetti. Hän ei kuitenkaan opettanut ihmisille sitä, mitä hän oli oivaltanut valaistuttuaan. Sen sijaan hän opetti ihmisille, miten he voivat itse oivaltaa valaistumisensa. Hän opetti, että herääminen tulee oman suoran kokemuksen kautta, ei uskomusten ja dogmien kautta.

Hänen kuollessaan buddhalaisuus oli suhteellisen vähäinen lahko, jolla ei ollut juurikaan vaikutusta Intiassa. Kolmannella vuosisadalla eaa. Intian keisari teki kuitenkin buddhalaisuudesta maan valtionuskonnon.

Buddhalaisuus levisi sitten koko Aasiaan ja siitä tuli yksi maanosan hallitsevista uskonnoista. Arviot buddhalaisten määrästä maailmassa vaihtelevat suuresti, osittain siksi, että monet aasialaiset harjoittavat useampaa kuin yhtä uskontoa, ja osittain siksi, että on vaikea tietää, kuinka moni harjoittaa buddhalaisuutta Kiinan kaltaisissa kommunistisissa valtioissa. Yleisin arvio on 350 miljoonaa, mikä tekee buddhalaisuudesta...neljänneksi suurin maailman uskonnoista.

Buddhalaisuus eroaa selvästi muista uskonnoista

Buddhalaisuus eroaa niin paljon muista uskonnoista, että jotkut kyseenalaistavat sen, onko se uskonto ollenkaan. Esimerkiksi useimmissa uskonnoissa keskiössä on yksi tai useampi uskonto. Mutta buddhalaisuus ei ole teistinen. Buddha opetti, että jumaliin uskominen ei ole hyödyllistä niille, jotka pyrkivät toteuttamaan valaistumisen.

Useimmat uskonnot määritellään niiden uskomusten perusteella. Buddhalaisuudessa pelkkä uskominen oppeihin on kuitenkin asian vierestä. Buddha sanoi, että oppeja ei pidä hyväksyä vain siksi, että ne ovat kirjoituksissa tai pappien opettamina.

Sen sijaan, että Buddha olisi opettanut ulkoa opittavia ja uskottavia oppeja, hän opetti, miten totuuden voi oivaltaa itse. Buddhalaisuus keskittyy uskomisen sijaan harjoittamiseen. Buddhalaisen harjoittamisen päälinja on kahdeksankertainen polku.

Perusopetukset

Vaikka buddhalaisuus painottaa vapaata tutkimista, se voidaan ehkä parhaiten ymmärtää kurinalaisuutena ja vieläpä vaativana kurinalaisuutena. Vaikka buddhalaisten opetuksia ei pidä hyväksyä sokeasti, Buddhan opetusten ymmärtäminen on tärkeä osa tätä kurinalaisuutta.

Buddhalaisuuden perustana ovat neljä jaloa totuutta:

1. Totuus kärsimyksestä ("dukkha")
2. Totuus kärsimyksen syystä ("samudaya")
3. Totuus kärsimyksen loppumisesta ("nirhodha")
4. Totuus polusta, joka vapauttaa meidät kärsimyksestä ("magga").

Sinänsä totuudet eivät näytä paljolta, mutta totuuksien alla on lukemattomia kerroksia opetuksia olemassaolon luonteesta, minuudesta, elämästä ja kuolemasta, kärsimyksestä puhumattakaan. Tarkoitus ei ole vain "uskoa" opetuksiin, vaan tutkia niitä, ymmärtää niitä ja testata niitä omaa kokemustaan vasten. Tutkiminen, ymmärtäminen, testaaminen ja oivaltaminen on prosessi, jossamäärittelee buddhalaisuuden.

Buddhalaisuuden eri koulukunnat

Noin 2000 vuotta sitten buddhalaisuus jakaantui kahteen pääkoulukuntaan: Theravada ja Mahayana. Vuosisatojen ajan Theravada on ollut hallitseva buddhalaisuuden muoto Sri Lankassa, Thaimaassa, Kambodžassa, Burmassa (Myanmarissa) ja Laosissa. Mahayana on hallitseva Kiinassa, Japanissa, Taiwanissa, Tiibetissä, Nepalissa, Mongoliassa, Koreassa ja Vietnamissa. Viime vuosina Mahayana on saanut paljon seuraajia myös Intiassa. Mahayana jakautuu edelleen seuraavastimoniin alakoulukuntiin, kuten Pure Land ja Theravada-buddhalaisuus.

Vajrayana-buddhalaisuutta, joka liittyy pääasiassa tiibetiläiseen buddhalaisuuteen, kutsutaan joskus kolmanneksi pääkoulukunnaksi. Kaikki Vajrayana-koulukunnat ovat kuitenkin myös osa Mahayanaa.

Nämä kaksi koulukuntaa eroavat toisistaan lähinnä siinä, miten ne ymmärtävät opin nimeltä "anatman" tai "anatta". Tämän opin mukaan yksilöllisessä olemassaolossa ei ole "minää" siinä merkityksessä, että se olisi pysyvä, kokonaisvaltainen ja itsenäinen olento. Anatman on vaikea oppi ymmärtää, mutta sen ymmärtäminen on olennaisen tärkeää buddhalaisuuden ymmärtämisen kannalta.

Periaatteessa Theravada katsoo anatmanin tarkoittavan, että yksilön ego tai persoonallisuus on harhaa. Kun yksilö vapautuu tästä harhasta, hän voi nauttia Nirvanan autuudesta. Mahayana vie anatmania pidemmälle. Mahayanassa kaikki ilmiöt ovat vailla identiteettiä, ja ne saavat identiteetin vain suhteessa toisiin ilmiöihin. Todellisuutta tai epätodellisuutta ei ole olemassa, vain suhteellisuutta. Mahayanaopetusta kutsutaan nimellä "shunyata" tai "tyhjyys".

Viisaus, myötätunto, etiikka

Sanotaan, että viisaus ja myötätunto ovat buddhalaisuuden kaksi silmää. Viisaus, erityisesti mahayana-buddhalaisuudessa, viittaa anatmanin eli shunyatan oivaltamiseen. Myötätunnoksi on käännetty kaksi sanaa: metta ja karuna. Metta on hyväntahtoisuutta kaikkia olentoja kohtaan ilman syrjintää, joka on vapaa itsekkäistä kiintymyssuhteista. Karuna viittaa aktiiviseen myötätuntoon ja lempeään hellyydentunteeseen, ahalukkuus sietää toisten kipua ja mahdollisesti sääli. Buddhalaisen opin mukaan ne, jotka ovat täydellistäneet nämä hyveet, reagoivat kaikkiin olosuhteisiin oikein.

Väärinkäsityksiä buddhalaisuudesta

Useimmat ihmiset luulevat tietävänsä buddhalaisuudesta kaksi asiaa: että buddhalaiset uskovat jälleensyntymiseen ja että kaikki buddhalaiset ovat kasvissyöjiä. Nämä kaksi väitettä eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Buddhalaiset opetukset uudestisyntymisestä eroavat huomattavasti siitä, mitä useimmat ihmiset kutsuvat "jälleensyntymiseksi". Vaikka kasvissyöntiin kannustetaan, monissa lahkoissa sitä pidetään henkilökohtaisena valintana, ei vaatimuksena.